Hyvän myynnin avaimia yhteistyöllä!

– Kun uudet ratkaisut kehitetään eri osapuolten ajatuksia, tarpeita ja toiveita kuunnellen, saadaan aikaan positiivisia vaikutuksia kaikille. Se on meidän lähtökohta niin yksittäisten myyntiä tukevien työkalujen suunnittelussa kuin kumppanuuden kehittämisessä ylipäätään, Orient Occidentin kodintekstiilien myynti- ja markkinointijohtaja Henrik Rannikko sanoo.      

Orient Occidentin päämääränä on tehdä sisustus- ja huonekalumyyjien työstä vaivatonta ja saavuttaa hyviä tuloksia yhdessä – nyt ja tulevaisuudessa. Maahantuojayhtiö tekee jälleenmyyjien kanssa kolmikantaista yhteistyötä, jossa ovat mukana myös päämiehet ympäri Eurooppaa.  

– Verkkokaupan rooli kasvaa jatkuvasti myös huonekaluissa ja muussa sisustamisessa. Samalla me alan ammattilaisina tiedämme, että sisustaminen on digitalisaatiosta huolimatta vähittäiskaupan ala, jolla korostuu aitojen kokemusten merkitys. Olen varma, että se pysyy jatkossakin sellaisena. Esimerkiksi huonekalun verhoilua valittaessa kangaslaatuja pitää päästä hypistelemään ja sävyjä vertailemaan omin silmin ennen ostopäätöksen tekemistä, Rannikko kuvailee. 

Yhdessä kehitetty AquaClean-promoteline tukee asiakaspalvelua

Yksi hyvä esimerkki Orient Occidentin, sen päämiesten ja jälleenmyyjien yhteistyön saumattomuudesta ja hyvistä tuloksista kiteytyy Rannikon mukaan AquaClean-huonekalukankaisiin sekä niiden myynnin tueksi kehitettyyn promotelinekonseptiin.

– Uusi promoteline tulee saataville vuoden 2024 alussa jälleenmyyjillemme ympäri Suomen. Huonekaluliikkeiden myyjien tarpeita kuunnellen kehitetty konsepti tekee AquaClean-kankaiden esittelystä ja niihin tutustumisesta merkittävästi aiempaa havainnollisempaa ja helpompaa, Rannikko kuvailee.

– AquaClean-malliston laaja ja houkutteleva väripaletti sekä erilaisten kangaslaatujen yksilölliset ominaisuudet pääsevät uuden innovaation myötä aidosti oikeuksiinsa. Myyjän palvelukokemus ja asiakkaan ostokokemus paranevat molemmat merkittävästi, hän lisää.

 

AquaClean-kankaiden myyntiä tukeva promotelinekonsepti on kehitetty huonekalu- ja sisustusliikkeiden myyjiä kuunnellen. Se tulee saataville vuoden 2024 alussa.

Opintomatkoja laadukkaiden tuotteiden syntysijoille  

Orient Occident on jälleenmyyjiensä arjessa läsnä jatkuvasti: vastauksia kysymyksiin ja tukea erilaisissa tilanteissa tarjoavat valtakunnallisesti toimiva myyntiverkosto sekä Espoossa päämajaansa pitävä asiakaspalvelu. 

Kumppaniyhteistyöllä on kuitenkin myös muita ulottuvuuksia. Yksi niistä on opintomatkat.     

– Yhteiset reissut auttavat meitä ymmärtämään toistemme ajatuksia, tarpeita ja toiveita yhä syvällisemmin niin myynnin kuin markkinoinnin näkökulmista. Esimerkiksi AquaCleanin tehtaalle tehdyt opintomatkat valaisevat erinomaisesti sitä, miten tuotannon, laaduntarkkailun ja tuotekehityksen prosessit toimivat ja mikä merkitys niillä on lopputuotteelle. Tämä luo pohjan asiakasymmärryksen kehittämiselle ja mikä tärkeintä, hyviä tuloksia tuovalle myyntityölle, Rannikko kuvailee. 

– Pidetään yhtä ja yhteyttä, hän summaa hymyillen.