Kestäviä kankaita koteihin ja julkitiloihin

Kun sisustaminen suuntaa kohti ympäristölle ystävällisempiä uria, myös kankailta edellytetään ekologisuutta enemmän. Orient Occident kehittää kangasvalikoimaa päämäärätietoisesti tekstiilien vähähiilisyyttä, pitkää elinkaarta sekä uusiomateriaalien osuutta painottaen.  

Me haluamme olla sisustusalan kestävän kehityksen tiennäyttäjä, mikä antaa suunnan myös kangasvalikoimallemme. Kun vertailemme vaihtoehtoja ja poimimme portfolioomme huonekalu- ja verhokankaita, painavat päätöksenteossa ennen kaikkea tuotteiden mahdollisimman pieni hiilijalanjälki, pitkä elinkaari, uusiomateriaalien osuus raaka-aineissa sekä tuotannon eettisyys.

Maahantuojayhtiö arvioi säännöllisesti myös nykyisten toimittajakumppaniensa tuotteiden ja toiminnan kestävyyttä.

Yhteistyömme perustuu yhteisille arvoille ja tavoitteille. Kumppanimme ovat luotettavia eurooppalaisia valmistajia, jotka ovat allekirjoittaneet vaatimamme eettiset pelisäännöt. Olemme sitoutuneet YK:n Global Compact -vastuullisen liiketoiminnan aloitteeseen, jossa ihmisoikeudet, työntekijöiden oikeudet, ympäristön suojelu ja korruption ehkäisy ovat keskiössä.
 

Yhteistyömme kangastoimittajien kanssa perustuu yhteisille arvoille ja tavoitteille.

Vastuulliset kankaat ovat pitkäikäisiä

Orient Occidentin kangasvalikoimassa ympäristövastuullisuus toteutuu ennen kaikkea tuotteiden pitkässä elinkaaressa. 

Kun kangas kestää käyttökohteessaan kauniina kauan, on se laadukkaan ja myös vastuullisen tuotteen tärkein merkki. Ja kestävä laadukkuus on asia, jota haluamme asiakkaillemme tarjota, niin kotien kuin julkitilojen sisustustarpeisiin. 

Kankaiden saralla vastuullisuutta viedään eteenpäin myös päästökompensoinnin keinoin. 

Hyödynnämme luotettavaksi todennettua päästökompensaatiota, jota tehdään tukemalla Gold Standard -sertifioituja uusiutuvan energian hankkeita. Olemme laskeneet ja kumonneet muun muassa koko AquaClean-malliston sekä O&O Sublim -kankaan hiilijalanjäljet.  

Uutuuskankaita kierrätysmateriaaleista  

Myös erilaiset kierrätysmateriaalit tekevät sisustuskankaiden markkinoille yhä vahvempaa tuloaan. Tämä tervetullut suuntaus näkyy myös Orient Occidentilla. 

Kotikohteisiin tarkoitettu O&O Eco -uutuusmallistomme on suunniteltu nimenomaan tästä lähtökohdasta ponnistaen. Malliston jokaisen kangaslaadun raaka-aineista vähintään 50 prosenttia on alkuperäsertifioitua kierrätysmateriaalia tai luonnonkuitua. Martindale-arvot ovat aina vähintään 40 000. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, sävyjäkin löytyy väripaletin kaikilta laidoilta.