Rakentaminen ja sisustaminen ovat murroksessa. Sisustusten suunnitteluun ja tiloissa käytettäviin materiaaleihin kohdistuu yhä erityisempiä vaatimuksia. Valmiiden tilojen tulee olla houkuttelevia ja yhteisöllisiä sekä todennetusti kestävää kehitystä ja ihmisten hyvinvointia tukevia. Kaiken kaikkiaan suunnittelun fokuksessa ovat jatkuvasti korostetummin ihmiset ja ympäristö – meistä jokainen yksilöinä ja yhteinen tulevaisuutemme.
Erilaisten vaatimusten ristiaallokossa luoviminen edellyttää suunnittelijalta aiempaakin kehittyneempää kykyä kuunnella ja ymmärtää paitsi tilaaja-asiakkaansa myös tilan käyttäjien muuttuvia ja moninaisia tarpeita. Kun suunnittelija osaa herkistää aistinsa sekä teroittaa ajattelunsa kussakin projektissa aina uudelleen, ollaan onnistumisen polulla jo pitkällä. Myös valveutuneisuus, kuten yhteiskunnassa vallitsevien megatrendien tunteminen, antaa sisustusten suunnitteluun arvokkaita suuntaviivoja.
Suunnitteluun ja materiaaleihin kohdistuvat vaatimukset haastavat, mutta ne tarjoavat samalla myös mahdollisuuksia. Ne avaavat uudenlaisia ovia luovuudelle. Me Orient Occidentilla haluamme inspiroida ja innostaa sinua löytämään ratkaisuja, joita tässä ajassa kysytään ja tarvitaan. Teemme tiivistä yhteistyötä maailman johtavien materiaalivalmistajien kanssa, mikä varmistaa teknisen asiantuntijuutemme jatkuvasti. Autamme sinua valitsemaan materiaaleja, jotka todennetusti täyttävät ja monesti myös ylittävät niille asetetut vaatimukset. Olemme tukenasi projekteissa aina tarvekartoitusvaiheesta tilojen käyttöönottoon asti.
Tämä O&O Magazine pureutuu pintaa syvemmälle sisustusmateriaalien ja ihmisten hyvinvoinnin rajapintoihin muun muassa akustiikan kautta. Toivon, että löydät lehden sivuilta ajatuksia herättävää ja luovuuttasi rikastuttavaa luettavaa.
Huomaathan, että moneen artikkeliin löytyy nyt aihetta entisestään syventäviä ja elävöittäviä sisältöjä verkosta, osoitteesta oomagazine.fi.
Värejä iloitsevaa ja aisteja herättelevää syksyä toivottaen
Mikko Puputti
toimitusjohtaja
Orient Occident